LAINELAUTAILU
Lainelautapuvun tärkeimmät ominaisuudet ovat lämpöisyys ja jousto. Lähtökohta hyvälle suomisurf puvulle on sen oikea koko ja mitoitus, vääränkokoinen puku ei istu. Istuvuuteen vaikuttaa puvun leikkauksien sopivuus omaan vartaloon. Talvipuvun ostopäätöstä tehdessä kannattaa huomioida millaiselle spotille puku on paras ja missä sitä käyttää eniten. Jos talvella surffattava spotti on sellainen, että paikkaan on pitkä matka tai siellä joutuu odottelemaan kauan aaltosettejä niin puvun lämpöominaisuus korostuu ostopäätöksessä. Jos talvisurfspotilla joutuu paljon pädläilemään tai se on lähellä rantaa niin puvun ei tarvitse olla silloin niin lämmin, mutta istuvuus ja joustavuus korostuu puvun valinnassa. Tästä syystä artikkelin lopussa oleva taulukkokuva antaa suunnan kokemuksiemme perusteella erilaisista puvuista. Huomioitavaa on myös, että paksumpi puku painaa märkänä huomattavasti enemmän kuin ohut puku, joten sillä on vaikutusta myös lautavalintaan. Samalla laudalla kesällä ja talvella on erilaista ottaa aaltoja.
Offshoren valikoimissa on muutamia märkäpukuja ja custom tilauksella saamme lisää. Emme pidä mallistoa hyllyssä sillä käyttämättömänä ne vanhenevat, jotkut materiaalit jopa vuodessa. Naisille ja miehille on omat märkäpukumallit ja leikkaukset. Neuvomme myös oikean puvun ostossa mikäli valikoimissamme ei sellaista ole. Offshoreen saat yhteyden tästä.
Dakine Quantum 5mm Chest Zip Naisten märkäpuku 179,90e
-S, MS, L,XL vähenemässä
Dakine Quantum 5mm Hupullinen Chest Zip Naisten Märkäpuku 289,90e
-S, MS, L,XL vähenemässä
Dakine Quantum 5mm Back Zip Miesten märkäpuku 229,90e
-S, MS, L,XL vähenemässä
Dakine Quantum 6mm Hupullinen Chest Zip Naisten Märkäpuku 399,90e
-loppu
Manera Magma Meteor 5mm Hupullinen Chest Zip Miesten märkäpuku tarjous 419,90e
-jäljellä M, MT, XXL
Talvipuvut ja tarvikkeet, cold water
Osta talvipuku aina kiinteällä hupulla. Talvipuvut ovat paksuudeltaan alkaen 5mm. Huomioi puvun valinnassa myös pääasiallinen käyttöpaikka esim Hangossa puvun lämpöominaisuus on tärkeämpi ominaisuus kuin Porissa. Puku puetaan aina siten, että tossut menevät lahkeiden sisäpuolelle. Samaan tapaan hanskojen ranneosa menee puvun alle. Talven 2023 aikana tulee vinkkejä artikkelina siitä miten puku puetaan ja riisutaan oikein päältä, samoin miten tossut ja hanskat saa puettua helpoiten. Jo nyt vinkkinä voisi mainita, että tossut saa Fairyllä jalkaan repimättä. Hanskojakaan ei tarvitse repiä käteen kun laittaa saippuaa. Kamat voi esikastella ja saippuoida kotona etukäteen, näin monesti itse teenkin tossujen osalta.
Koko
Monesti on niin, että kaupassa paksu puku saattaa tuntua sopivalta, mutta veteen mennessä ja kastuessaan se ”venyy” ja onkin liian iso. Siksi talvipuvun oikean koon selvittäminen on erittäin tärkeää. Talvipuku kannattaa ostaa ehdottomasti kiinteällä hupulla. Mikäli hupun kanssa kevään auringossa tulee kuuma, voi monessa mallissa pään työntää naama-aukosta ulos ja syrjään niskan puolelle. Liian iso tai väljä märkäpuku tekee vesipusseja ja ilmapusseja jolloin esimerkiksi hihoihin muodostuneet vesipussit tekevät pädläyksestä raskasta. Ilmapussien kanssa on myös vaikeampi sukeltaa aaltojen ali. Nouseminen eli takeoff hankaloituu, jos vatsan sekä lonkan alue kerää vettä/ilmaa pussille. Liian iso märkäpuku vuotaa ja vaihtaa vettä joten se on myös kylmä. Liian pientä pukua on myös epämukava pitää päällä erityisesti jos se kiristää kaulasta. Liian pieni puku ei huonon istuvuuden takia jousta ja voi jopa revetä. Nykyisin valmistajilla on hyvät kokotaulukot mittoineen. Isommilla merkeillä on eri vartalomalleille kokoja kuten LS ja MT. LS on Large Short ja MT on Medium Tall.
Paksuus
Talvipuvun millimetripaksuus riippuu valmistajasta on yleisenä vähimmäisvaatimuksena paksuin osa 5mm. Paksuudella tarkoitetaan merkintöjä esimerkiksi 6/5/4mm tai 5/4 jotka ovat molemmat tarkoitettu talvikäyttöön. Jotkut valmistajat kuten Oneill saattavat mainita joissain malleissaan paksuuden 6mm kun todellisuudessa puku on 5.5mm/4mm. Ohuemmat paksuudet voivat löytyä hupusta ja leikkauskohdista kuten olkapään alueilta ja polvitaipeista.
Kerrosmateriaalit
Puvun eristemateriaali (foam) vaikuttaa lämpöisyyteen ja painoon. Puvun joustoon eli flexiin vaikuttaa eniten foamin ulkopinnan materiaali ja sen flexi sekä eristeenä toimiva foamin jousto. Jokaisella merkillä on oma foaminsa sekä ulko- ja sisäpinnan materiaalit. Poikkeuksena on muutamat tuotemerkit kuten Yulex jota käyttää ainakin Patagonia ja Madness (MDNS). Märkäpuvun suunnittelu leikkauksineen ja vesi/ilmareikineen sekä materiaalivalintoineen muodostaa jokaiselle merkille omanlaiset ominaisuudet. Sisävuoren materiaalin liukkaudellakin on merkityksensä siihen miltä puku tuntuu päällä. Sisä- ja foamikerros vaikuttavat puvun kuivumisnopeuteen. Muista, että talvipukua on paras kuivata väärinpäin, mikäli et käytä pukua hetkeen. Vasta sisäpuolen kuivuttua käännä puku oikeinpäin. Sessareiden välillä on lähes sama kuivaako pukua kuinkapäin. Yhdessä tämä kerrosrakenne ilmoitetaan märkäpuvun millimetreissä. Joillain merkeillä saattaa puku olla todellisuutta paksumpikin tai ohuempi. Ilmoitettu 5mm puku on oikeasti 5.5mm (foam paksuus) ja jollain merkillä on 6mm puku onkin 5.5mm (foam paksuus). Yleisesti 6mm puvusta löytyy jopa 4mm paneeleja ja siitä merkintä 6/5/4.
Foam ja ulkopinta
Foam ja ulkopinta muodostavat yleensä yhtenäisen parin ja luovat tekniset ominaisuudet puvulle. Puvuissa kokonaisuutta kutsutaan kansanomaisesti nimellä neopreeni. Oikeasti neopreeni on vain materiaali eli kloropreenikumi. Oneill teki ensimmäisen oikean märkäpuvun juuri tästä DuPointin yhteistyössä kehittämästä materiaalista. Nykypuvuissa ulkopinta ja foam rakenne on märkäpukuvalmistajien omia kehittämiä materiaaleja. Yhdistelmiä on erilaisia joidenka ominaisuudet vaikuttavat lämpöisyyteen ja kuivumisnopeuteen sekä tietysti olennaiseen eli joustavuuteen. Käytettävä foam ja ulkopinta vaikuttavat eniten istuvuuteen sillä käytettävä materiaali määrittää puvun jousto ominaisuuden. Foamin ulkopinta myös suojaa pukua mekaaniselta rasitukselta. Ulkopinnalla voidaan säätää myös puvun käyttömukavuutta. Joissain puvuissa on pinnoitettu etuosa ja sillä on tarkoituksensa. Pädlätessä etuosan kitkapad lautaa vasten helpottaa pädläämistä. Liukas puvun ulkopinta hankaloittaa pädläämistä. Joissain puvuissa on myös tuulelta suojaava pinnoite yläosassa, yleensä ne ovat yhdistelmäpukuja jotka sopivat lainelautailun lisäksi esim wingsurffaukseen.
Sisäpinta
Laadukkaassa talvipuvussa on erityinen sisäpinta, hylkää kaikki ”neopreeni”sisäpintaiset eli ilman erillistä sisäpintaa olevat talvipuvut. Oikeanlainen sisäpinta vähentää kitkaa ja toimii lisäeristeenä sekä tuntuu hyvältä ja liukkaalta ihoa vasten. Sisäpinnan liukkaus ihoa vasten vaikuttaa joustoon ja tuntumaan sekä sillä on lämpöominaisuuksia lisääviä vaikutuksia. Sisä- ja foam/ulkopinnan rajakohta on usein se mistä puku alkaa heikkenemään. Rajakohta irtoaa toisistaan ja syntyy tilanne, että kaksi kerosta hankaavat toisiaan ohuemmaksi. Puku ohenee ja vaikka silmin nähtävää reikää ei löydy, puku vuotaa. Tyypillisimmät ohuenemiskohtdat ovat reiden sisäpinta nivusien kohdilta ja takamuksen alue. Alla olevan taulukon kestävyysominaisuus tarkoittaa sitä kuinka puku on kestänyt normikäytössä ja esim kuinka nopeasti materiaali lähtee ohenemaan kohdista missä se joutuu rasituksille. Hinta/laatu kuvaa sitä mitä vastinetta puku on antanut rahalle.
Saumat
Pukujen muotopaneelien leikkaukset ja eri materiaaliosat kootaan yhteen jolloin niiden välille muodostuu sauma. Saumoja vahvistetaan ja tiivistetään eri menetelmin. Mitä enemmän puvussa on istuvuuteen vaikuttavia leikkauksia sitä enemmän on myös saumoja. Saumat muodostavat puvun lopullisen tiiveyden sekä kestävyyden ja siksi erittäin tärkeitä. High End puvuissa on materiaalit niin joustavia, että muotoleikkauksia ja niistä johtuvia saumoja on vähemmän. Joillakin merkeillä on sama neopreenimateriaali peruspuvuissa, mutta saumojen tiivistysmenetelmä erilainen mistä syystä mallinimi vaihtuu esimerkiksi Billabongilla edullisemmat puvut on Furnace sarjaa. Yleensä saumatyyppiä ei tarvitse miettiä pukua ostettaessa, sillä laadukkaita materiaaleja ei yhdistellä huonolla saumalla. Saumatyyppejä voi olla useita erilaisia samassa puvussa. Saumatyypit vaikuttavat puvun hintaan ja menevät seuraavasti.
Flat Lock saumat eli zikzak sauma eli flatlock seams
Flat Lock -saumat ovat markkinoiden halvin saumatyyppi, ja sellaisenaan ne eivät ole tiiviitä. Tällaisia saumoja käytetään pelkästään turistimärkäpuvuissa, jotka on valmistettu vain vedessä leikkimiseen, ei varsinaisesti surffailuun.
Sokkoonommellut ja liimatut saumat blindstitch seams
Nämä paremmalla lankasaumaustekniikalla toteutetut eli sokkoonommellut saumat tarjoavat hieman enemmän tiiveyttä. Blingstitch eli sokkoonompelutekniikka on huomattavasti kestävämpi kuin perus ZikZak. Sellaisenaan talvimärkäpukuun ne eivät ole vielä ihanteellisia, mutta edulliseen kesäpukuun kylläkin. Sokkoonompelu ja liimaus on kestävä ja edullinen yhdistelmä. Liimaus rajoittaa sauman läpi kulkevan veden määrää ja lisää kestävyyttä. Saumat saattavat hiertää koska saumasta tulee pullea.
Teipatut saumat eli tapered seams
Teipatut saumat tarjoavat erinomaisen tiiveyden ja sopivat jo talvipukuunkin. Teipatut saumat ovat tiiviit eikä niitä tunne juurikaan iholla. Teipatun sauman yhteydessä voidaan käyttää sokkoonompelua ja liimaakin jolloin puhutaan yhdistelmäsaumasta.
Nestemäiset tiivisteet eliwelded – tai sealed seams
Nestetiivisteet tarjoavat ylivoimaisesti parasta tiiveyttä ja lämpöä, mutta ne ovat myös kalleimmat. Haittapuolena on toistaiseksi taipumus vanhentua nopeasti mm halkeilemalla.
Vetoketjumallit
Talvipuvuissa on usein etuvetskari, koska se on tiiviimpi ja kestävämpi rakenne kiinteän hupun kanssa. Etuvetskarin alla on usein erillinen läppä estämässä veden pääsyn vetskarista puvun sisälle esim duckdivessä. Tavallaan etuvetskarilliset puvut ovat lämpimämpiä kuin saman valmistajan takavetskarilliset. Etuvetskarirakenne mahdollistaa paremman joustavuuden. Vetskarimerkilläkin on väliä, toiset ovat tiiviimpiä kuin toiset. Käytössä sellainen malli mistä etuvetskarillisen veto osa ei irtoa puvusta on mukavampi käyttää ja se on myös kestävämpi. Joistain puvuista on vetskarittomiakin malleja ja sellaisessa mallissa koon pitää osua vartalollesi tarkemmin.
Hanskat ja tossut
Kengiksi talvella ei kannata hankkia alle 5mm sillä uusien 6 mm kenkien tuntuma on lähes yhtä hyvä kuin 3mm tossun. Tästä syystä kannattaa hankkia suoraan malliston lämpimin kenkä. Paksulla kengällä voi mennä aivan yhtä hyvin kesä-syksy ja talvikaudet.
Talvikengän ulko-osa on hyvä olla rounded niin leash ei jää varpaiden väliin kiinni. Vältä remmillisiä kenkiä, velcroremmit katkeaa muovilenkeistään nopeasti. Tällaiset kriteerit täyttävä erittäin krippaavalla pohjalla oleva kenkä on ION Plasma 6/5mm ja niistä löytyy review tästä.
Hanskoissa kannattaa noudattaa samaa linjaa kenkien kanssa. Oikean kokoiset hanskat eivät kerää vettä, jolloin et pädlää lisäpainojen kanssa. Rapumalliset on aavistuksen kylmemmät kuin lapamalliset, mutta rapumalliset ovat aavistuksen mukavampia käyttää ja tatsi parempi mm. takeoffissa. Lapamallisilla pädlää muuten tehokkaamin. Itsellä on käytössä RipCurl 7mm lapamalliset ja sormet eivät niissä ole palelleet koskaan. Sormikasmallit ovat yleensä kaikkein kylmimpiä ja sormet alkavat palella aika nopeasti. Hanskat ja tossut olisi hyvä ostaa siten, että niitä pääsee sovittamaan sillä koot merkeillä ei ole aina loogisia edes saman merkin eri mallien välillä.
Kevät sekä syksy ja cool water
Kevät ja syksypuvussa voi olla irtohuppu (n3mm) tai kiinteä. Irtohupullinen on monikäyttöisempi. Tällainen coolwater märkäpuku on tavallisesti 4/3mm tai 5/3mm paksu. Cool water pukuja on taka- ja etuvetskarilla ja niiden erot ja edut ovat makuasia. Talvipuvuissa etuvetskarillinen on lämpimämpi, koska se ei vuoda ketjuosastaan. Kenkien paksuus on hyvä olla 5mm ja alle. Coolwater lämpötiloissa ei yleensä tule jaloista eikä käsistä kylmä. Keväällä jäiden sulaessa vesi on lähes yhtä kylmää kuin juuri jäätyessään. Aurinko lämmittä keväällä voimakkaasti, joten se kompensoi omalta osaltaan kylmää vettä. Mikäli veden ja ulkolämpötilan summa on alle 12 astetta kannattaa vielä varautua suosiolla talvipuvulla. Keväällä aurinkoisella ilmalla summan ylittäessä 15 astetta voi harkita helpostikin millikerroksien vähentämistä. Veden mentäessä yli 10 asteen voi hanskoista ja tossuista tiputtaa millejä reilustikin, riippuen tietenkin kuinka kauan haluaa vedessä viettää aikaa. Aurinko vaikuttaa keväällä huomattavasti kylmyyteen sillä kevätaurinko lämmittää veden heijastumisenkin takia moninkerroin varsinkin jos lumipeitettä rannoilla. Syksyllä taas vesi on lämpimämpää pidempään ja usein lämpimänpää kuin ilma.
Erityisesti keväällä ja syksyllä on vaarana sairastua surfers eariin mikäli ei pidä huppua. Korvatulpat ”ehkäisee” surfers earin syntymistä kuten huppukin. Huppu + korvatulpat on hyvä yhdistelmä.
Kesä ja warm water
Suomen kesällä merivesi on yllättävän lämmintä, jopa 25 astetta. Muutamina kesinä on pärjännyt ohuella paidalla eli rashillä ja surffishortseilla. Surffishortsit 25e ja Rash 20e löytyy Offshoren valikoimista. Kesäpuvuksi kannattaa kuitenkin ostaa pitkähihainen ja lahkeinen 3/2 tai 3mm puku sillä kesäkauden alussa ja lopussa on veden lämpötila yleensä 20 asteen molemmin puolin. Jos tuulee niin kokopuku suojaa tuulelta kun rashissa tulee melko kylmä nopeastikin. Kesällä ei tarvitse hanskoja eikä tossuja. Mikäli menet kivisille rannoille on hyvä olla tossut. Tossut voivat olla mitkä tahansa 1mm-reef-3mm-jopa 5mm. Itse käytän usein reikäiset talvi ja coolwater tossut loppuun kesän aikana. Paksuista tossuista en ole kokenutnyt haittaa sillä tuntuma lautaan on nykyaikaisilla tossuilla lähes yhtä hyvä kuin ohuilla reefbootseilla. Tossujen kanssa en itse käytä laudoissa pädejä. Päd + tossu pilaa lautatuntuman. Kesällä Suomessakin on kelejä, jolloin ei tarvitse pukua ollenkaan vaan voi mennä bikineissä tai surffishortseissa.
Märkäpuvun valinta
Märkäpuvun valintaan vaikuttaa yllä mainittujen teknisten ominaisuuksien lisäksi muitakin kriteerejä. Märkäpuvun käytön ajankohta on niistä yksi. Jos et surffaile talvella, niin kunnollisella kiinteällä hupulla olevalla puvulla pärjää aikaisesta keväästä pitkälle syksyyn. Jos sinulla on erikseen talvipuku niin syksy- ja kevätpuku voi olla irtohupullinenkin. Kesällä lähes kaikki 2-4mm märkkikset perusmerkkiin katsomatta on kohtuullisen hyviä ja joustaviakin. Talvipuvuissa on kireät lahkeet ja rannekohdat (mansetit, resoorit) joten pukua kannattaa pukea maltillisesti päälle, ei repimällä.
Pukujen käyttäjät joiden perusteella tulokset on laadittu ovat olleet normaalikokoisia suomisurffaajia. Kaiken tämä lisäksi omat mieltymykset, saatavuus ja kokojen sopivuus vaikuttavat märkäpuvun valintaan. Esimerkkinä tästä mm. itse en tykkää erään merkin neopreenin materiaalista sillä se on laudan päällä liukas ja siten vaikuttaa omaan pädläämistekniikkaan oleellisesti.
Allaolevalla yhteydenottolomakkeella voit ottaa yhteyttä Offshoreen. Vastaamme ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen mahdollisimman nopeasti. Yhteystietosi ei jää blogiin näkyville.
Hyviä aaltoja kaikille!