Janne Niini tuli koko perheen voimalla reenailemaan ja hiomaan surffi- ja surfskate tekniikkaa Offshoreen. Lainelautailu olikin tuttua puuhaa porukalle ja harjoitteet lähtivat sujumaan kuin itsestään. Huomasin heti, että perheessä on kannustava ja yhteiseen tekemiseen tähtäävä fiilis.
Yläkerrassa lämmiteltiin aktivoimalla tasapainolihaksia ja lihaskoordinaatiota surfsimulaattorilla sekä Horseradish tasapainolaudalla ja erinäisillä harjoitteilla. Samalla käytiin läpi takeoff/popuppia ja pädläystä sekä oikeaa asentoa pädlätessä ja laudan päällä seistessä. Alakerran aallolla ja bankillä tapahtuneessa surfskate harjoitteissa pääpainona oli yläkropan käyttö lainelautailussa sekä oikea-ajoitteisen ylös-alas liikkeen tärkeys.
1. Yläkerrassa aktivoitiin ennen surfskeittausta tasapaino- ja surffitekniikkaharjoitteita, oliko niistä apua?
Oli, etenkin tasapainon ja ylösnousun yksityiskohdissa. Sailalle oli hyödyllistä hakea ylösnousun tekniikkaa, kun kahden selkänikaman kuluma rajoittaa liikeratoja jonkin verran.
2. Testasitte erilaisia surffiskeittejä, huomasitteko niissä eroja?
Selkeästi, etenkin trukkien kääntyvyydessä ja muutenkin tuntumassa. Itse tykkäsin Slide Quadin leveästä (10,25″) mutta suht lyhyestä sheipistä, etenkin ”aallolla”. Sliden trukit olivat myös muita matalammat ja antoivat aavistuksen enemmän vastinetta käännöksessä…ehkä tuo oli lähimpänä ”normi” pool skate -setuppia (löysillä trukeilla).
3. Kumpi oli kivempi surfskate harjoitteena surffibänkki vai aalto?
Aalto hauskempi, mutta bänkki ehkä kehittävämpi tekniikan kannalta… Siinä huomasi heti jos vauhtia ei saa pidettyä yllä.
4. Vastasiko vaneriaallolla meneminen samaa tunnetta ja tekniikkaa kuin lainelaudalla oikealla aallolla?
No varmasti niin lähelle kuin renkailla ylipäätään pääsee. Tässähän on myös se, että ei meidän porukasta kukaan aallolla mitään radikaaleja käännöksiä ole edes tehnyt, eli tässä mennään ikäänkuin hieman edistyneemmälle asteelle (surffiin verrattuna). Sikäli toivottavasti vielä pääsee taas joskus soveltamaan oppeja/liikeratoja hyvällä aallolla.
5. Toiko valaistus ja vesivirtausvalot tunnelmaa vai vaikeuttiko ne skeittaamista?
Fiilistä toivat. Alussa rampin mittasuhteita oli vaikeampi hahmottaa, pelotti että ajaa reunasta yli! Aalto ei kuitenkaan ole mitenkään liian leveä näin kylmiltään…varsinkin jos yrittää saada kaksi käännöstä aallolle mahtumaan yhteen suuntaan.
6. Tuntuko seuraavana päivänä missään?
Tuntui kyllä jaloissa ja selässä.
7. Opitko/opitteko mielestäsi/mielestänne surffiharjoitteista eli oliko niistä hyötyä?
Ainakin surffiskeitin tekniikkaa ja siinä etenkin ylävartalon käyttöä käännöksissä. Saila myös koki saaneensa ylösnousuun tuntumaa ja ideoita jatkotreeniin.