Slide surf skateboards by Sancheski Offshoressa

Sancheski sijaitsee Irúnissa (Espanjassa) ja on valmistanut urheilutarvikkeita yli 80 vuotta. Yhtiö keskittyi ulkovarusteiden, kuten laskettelusuksien ja vuoristovarusteiden, tuotantoon ennen skeittidekkien valmistuksen aloittamista vuonna 1966. Nämä varhaiset uraauurtavat vuodet mm laskettelusuksivalmistajana opettivat, että skeittilaudan dekkeihin pystyttiin soveltamaan uusimpia tekniikoita. Ne ovat käytössä skeittilaudan dekeissä edelleen ja joista Sancheski tunnetaan yhtenä skeittialan innovatiivisimmista brändeistä. Sancheski tunnetaan maailmalla siitä, että se aloitti yhtenä ensimmäisenä lautavalmistajana käyttämään nykyiselläänkin käytössä olevaa eri layereista (puuviiluista) prässättyä ja liimattua skatedekkiä täyspuisen sijaan. Slide on myös maailman ensimmäinen surf skate laudan valmistaja, sillä ensimmäiset prototyypit tulivat vuonna 1966.

SLIDE by SANCHESKI LAUTOJEN ERITYISOMINAISUUDET

  • Kaikissa malleissa on surffisimuloimiseen optimoitu kicktail sekä fätti osa ennen kicktailia. Taili ei siis ala heti nousemaan takatrukin kiinnityspisteiden jälkeen. Trukit ovat asemoitu hieman eteenpäin antaen parhaimman vasteen surffisimulointiin.
  • Kaikissa malleissa on mukava, jalalle luonnollisen lainelautamaisen tunteen antava concave sekä leveä nose, jossa on tilaa ja pitoa etujalalle.
  • Dekit ovat kiertojäykkiä jolloin trukit toimivat loogisesti ja tarkasti. Lautojen vertikaaliflexi vaimentaa tärinää ja helpottaa pumppamista.
  • Slide GEN3 hybrid trukit soveltuvat flätille ja kaariin sekä pooliin ja parkkiin. Trukit luovat concaven kanssa kelluttavan tunteen. Takatrukki potkii mukavasti.
  • Slide laudat ovat muita surfskateja matalampia (trukkigeometria) ja siten mukavampia ja vakaampia esimerkiksi liikkua paikasta a paikkaan b. Laudat ovat helppoja ajaa kalteville pinnoille käännöstreeneissä tai pumpata flätillä.
  • Completejen renkaista löytyy pitoa surffisimulointiin ja kevennettäessä ne saa irtoamaan slash ja snap tyylisiin surffitrikkeihin helposti.
  • Slide Surf Skate lautojen kehityksessä on onnistuttu luomaan samantapainen kelluttava tunne kuin lainelautaillessa. Laudoilla pystyy harjoittelemaan monipuolisesti surffikäännöksiä ja trimmausta, top- ja bottom turnejä sekä surffimanöövereitä, joko flätillä tai vaikka poolissa/betoniparkissa.

Nipsu slide surfskates offshoreLaudoilla on nyt ajeltu viime syksystä sekä laudat on kulkenut surf&skate reissuilla talven 2020 aikana. Kiitokset Annamari Törmäselle sekä Offshoren girlpowerteamille, Päiville ja Niinalle, videokuvauksista ym. Alla Offshoren Slide -video Fuerteventuralta.

Laudat Offshoressa maanantaina 11.5.2020

Slide surfskates Offshore quiver

SANCHESKIN TEHDAS, 1968

Sancheski aloitti vuonna 1968 ensimmäisenä maailmassa valmistamaan surffiskeittejä ”Slide by Sancheski” -brändinimellä. Lautojen ajatuksen oli tuoda surffaus ja surfstyle kaduille ja asfalteille. Slide projekti loi erityislaatuisen trukkisysteemin jonka kehitysversio GEN3 nähdään tämän päivän Slide surf skateboardseissa. Myöhemmin tehdas yhdistyi Australialaisen Hot Buttered Surfboards merkin kanssa, minkä jälkeen Slide keskittyi pelkästään surf skate tyyppisten skeittilautojen valmistukseen ja kehitykseen. Komponentit valmistetaan Taiwanissa.

Päpsä näyttää oikeaoppisen asennon ja surffistanssin.Paivi Slide surfskates

Kategoria(t): Travel Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s