Kesäsurffit

Yyteri kesäpäiväEnsimmäiseksi haluan sanoa, että artikkeli julkaistaan julkisena, koska kyseisten kelien ollessa mahdollista veteen mahtuu (3 lahtea) käytännössä kaikki suomisurffarit Bondibeach meiningillä. Kelien ollessa normaaleja myrskykelejä, kunnollisesti toimivat surffispotit täyttyvät melko nopeasti ja silloin korostuu etiketti yms asiat.

Pumppis kesäyöllä Harva kuitenkaan tietää, että Porissa pääsee surffaamaan kesälläkin melko usein. Luottamalla pelkkiin ennusteisiin ja havantoihin käytännössä missaa parhaat kelit. Kesäsurffikelit eli tuulialueet kulkevat kesäisin kapeammilla rintamilla, kun taas syksyisin tuulialueet ja myrskyrintamat ovat käytännössä koko merialueen levyisiä tai pituisia leveitä tuulialueita. Kapean sektorin tuulialueissa on aina yksi erittäin hyvä ominaisuus. Ristiaallokkoa ja choppia ei pääse syntymään. Porijazzien aikaan on ollut lähes poikkeuksetta surffikelejä(videossa aallon korkeus 1.4m). Syksyä kohden kelit isonee, kuva elokuulta.

Kliinii kelii yyterissäVaikka aaltopoijussa olisikin vain 1.3m aallon lukemia niin huomattavasti isompi aaltorintama saattaa kulkea kapealla sektorilla ohi mittauspisteen. Aallot myös ryhmittyvät välillä mittauspiste-ranta. Mikäli tällä välillä ei tuule ja riittävä aallokko on syntynyt merellä, aaltojen koko kasvaa kun isommat aallot saavuttavat pienemmät aallot eikä ilmiötä pysty ennustamaan etenkään HIRLAM datalla. Silloin rannassa on selkeää mukavaa lonkkari-malibu- fun aaltoa. Mitkään aaltoennusteet eivätkä havainnot mittausasemilla kerro koko totuutta vaan sen näkee ainoastaan rannalta. Aaltopoiju laskee merkitseväksi aallonkorkeudeksi keskiarvon jolloin settiaallot eivät näy lukemassa. Siksi life is on a beach!!Yyteri aaltosetit tyynellä

toukokuu 2004 juha surf longboard

Aallon korkeushavainto 1-1.2m ja webkamera näyttää tältä, rannassa tuuli 2 m/s

yyterin webkameraVedessä tietyllä spotilla samaan aikaan tältä. Mukavaa, selkeätä lonkkariaaltoa, ei virtausta. Hyvää ja helppoa keliä myös aloittelijoille ja harjoitteluun esim. steppailuun.surf

Webkamerakuva näyttää tältä.yyterin web kamera

Surffispoteilla samaan aikaan tältä, aalto vyötärön korkuista piilaavaa eikä tuule.

Pp2

Pp

kesäaaltoja yyterissä

Pienemmille kesäkeleille paras/hauskin lauta on lonkkari tai hybrid/evolutioni. Lonkkarin etuna on se, että sillä saa aallon kiinni aikaisessa vaiheessa. Kun aalto alkaa nousemaan vedettävän kokoiseksi olet jo valmiiksi pystyssä ja oikeassa kohdassa aaltoa.

offshore surfboards longboard surfing finland longboard

Enjoy summer, enjoy life!

IMG_3213

Kategoria(t): Surf Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s