Offshore Slidefest 2015

SLIDEFEST 2015

Slidefestit olivat tuttuun tapaan Ahveniston moottoriradalla, josta onkin muodostunut jo klassikko slidenäyttämö. Tuttuun tapaan oli myös luvassa sadetta 66% varmuudella jota ei kuitenkaan ilmaantunut vaan sääennusteista poiketen jopa aurinkokin ilmaantui silloin tällöin lämmittämään. Slidefesteillä nähtiin tänä vuonna todella varmaa esitystä. Mielestäni liian varmaa, sillä perus 180 olivat perustemppuna lähes jokaisella. Tuomaristo (Juha S, Joel S ja Toni Repo) sekä aputuomarina toimiva Mikko Mäki (slidefest 1. 2014) kiinnittivät huomiota laskijoiden hiottuihin temppuihin jolloin yliyrittäminen jäi vaisuksi. Sinällään harmi, koska tapahtuman yksi tarkoitus on laittaa lonkkaroijan puskemaan taitojaan eteenpäin. Toivottavasti laskijoilla ei jäänyt liian hyvä mieli sillä olisi mukavaa, jos hampaan koloon jäisi ensivuodeksikin jotain. Täytyy editoida sellainen huono video epäonnistuneista runeista syksyllä 🙂

IMG_0114Tyttöjen sarjaa ei saatu aikaisesksi kahdella osanottajalla. Otamme osaa.
Poikien sarjassa oli muutama tulokas, joista kuullaan vielä ennen syksyä ja varmasti tulevat haastamaan kärkiporukan ensi vuonna, se on jo nyt selvää! Anton Floman vetäsi pisimmät slidet ja pisimmän parran! Nippe ei kai taaskaan kaatunut kertaakaan. Kiitokset kaikille osanottajille ja katsojille sekä extrakiitos Joelille verbaalisesta lahjakkuudesta.

Tulokset Offshore Slidefest 2015

1. Pasi ”Pade” Saastamoinen
2. Mikko Mäki
3. Anton Floman
4. Daniel Enberg
5. Topi Ursin
6. Jukka Nieminen
7. Eero Sääski
8. Niilo ”Nippe” Isotalo
9. Oskari Hakala
10. Miikka Vitikainen
11. Jussi ”Jusa” Mattila
12. Henrik Salmivalli
13. Joel Hakala
14. Samuli Riekkinen
15. Markus Marttunen
16. Mikko Orasuo
17. Ella Potka
18. Aapo Heinonen
19. Ville Rapeli
20. Mikael Mäkelä
21. Ilkka Kokkonen
22. Jesse Jormakka
23. Susanna Koskela
24. Saku Pihlman
25. Tatu Auttomaa
26. Otto Petinen

Advertisement
Kategoria(t): Longboard Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s