Surf Suomi SM 2014

2014 Surf SM kisat pidettiin Porissa 27.9 Edellisenä iltana hain lautani Pinguino lautapajalta Tampereelta, koska Olli Juutila oli paikkaillut hieman lautaani ennen kisoja. Kisat alkoivat Reposaaresta muutamalla hiitillä, mutta kelin kasvaessa liian rajuksi järjestäjät päättivät siirtää surffaajienkin toivomuksesta kisat Uniluodon leftille. Kisat pitivät alunperinkin olla leftillä, mutta kelit muuttuu ja spottien toimivuus sitä mukaan. Ekan hiitin vedin leftyllä. Semifinaali 2:sessa fiiliksiä hieman latisti kamppailu Tuomas Stenforsia vastaan. Tuomaksen (ja Tipin) kanssa tulee keskenään surffattua ja työnnettyä toisiamme kokoajan eteenpäin. Toinen kehittää toista periaatteella. Siksi ajatus mahdollisesta Tuomaksen tiputtamisesta tökki. Onneksi pääsimme molemmat jatkoon ja finaaliin. Finaalissa olin itse 20 minuutin jälkeen virallisesti finaalissa. Väsymys iski itseasiassa jo semeissä. Kiitos sille tyttöporukalle, joka tarjosi kaksi nakkia, jolla jaksoin tuon 20 min. Aamukahvilla, reissumiesleivällä, kahella nakilla ja yhellä redbullilla ei näköjään jaksa surffata ja säätää rannalla koko päivää. Ensivuodeksi lupaudunkin sponssaan makkaraa tapahtumaan.

juha sila, kuvan otti tuomas määttä

Kuvan otti Tuomas Määttä

Finaalissa sain alussa muutaman ison aallon ja pari hyvää runia. Ne ei tietenkään riittänyt palkintopalleille. Johnylle ja Jukalle ei leftyllä mahda mitään. Jukalla oli goofyetu leftyllä ja Malediivien Surf Boat Tripiltä hyvä draivi päällä 🙂 Pädlätessä takaisin lineuppiin näin Jukan hienon runin ja ajattelin, että voittoveto oli siinä. Jukkaa povailin jo ennen kisoja mestariksi.

Reposaaressa hiittien jatkaminen olisi ollut vaarallistakin. Kun porukka väsyy niin rantautuimisesta muodostuu isompi haaste kuin lineuppiin pääsemisestä. Varsinkin, jos ajautuu släbille (kuva) ja leashi menee poikki. Släbiltä ei uimalla pääse rantaan eikä isolla kelillä pysty rantautumaan laudallakaan aallonmurtajalle.  Aallot lyövät voimalla päin murtajaa, joka on tehty siirtolohkareista. Aallonmurtajan päässä on Kokemäenjoen yksi ulostuloreiteistä, jonka virta yhtyy aaltojen muodostamaan merivirtaan. Virtaus loppuu laivaväylään kaukana rannasta.

Tyttöjen suoritukset olivat huikeita. Lefty ei ole mikään helppo spotti vaikka aallot kuvissa ja videolla näyttävätkin helpoilta. Siksi omistankin lyhyen videoni tyttöjen surffaukselle kunnioituksena heidän suorituksista. Kuvaamiselle ei ollut aikaa tänä vuonna ja videosta tuli sellainen kun se on. Pahoittelut myös ysäritranceksi muuttuvasta musiikista.

Leftyn pohjassa on isoja teräviä kiviä (tiedoksi jossei joku tiedä) varsinkin jos ajautuu lähelle rantaa tai erityisesti insidelle. Lisäksi yksi paha kivi on juuri takeoff kohdan jälkeen suoraan ajolinjalla noin puolentoistametrin syvyydessä (isoilla seteillä näkyvissä kuten kuvassa vasemmalla), jota kannattaa varoa. Olen kerran oman häntäluuni murtanut siihen. Rannalta katsoessa aallot sattavat näyttää huomattavasti pienemmiltä mitä ovat. Virta on aina insidelle ja hieman ulospäin. Pinnan yläpuolisiin kiviin harvoin teloo itsensä, mutta laudan rikkoo niihin helposti kaaduttaessa runinsa lopussa. Leftyltä ei kannata kesäaikaan pädlätä majakalle vaikka virta viekin sinnepäin. Illuspointilla on usein kalaverkot tai Poliisilahden suulle on ajautunut verkkoja myrskyllä. Jos verkoilla on hylkeitä niin niistä kannattaa pysyä kaukana, ne on vihaisia ja puolustavat apajaansa.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia järjestäjiä, erityisesti kolleegoita Antti Oikarista ja Pexiä  Artic surf Shopista sekä Ponkesin Samuli ”Hessu” Heinoa. Jukka Kirjavaista ja Johny Mikkosta & Tuomas Stenforsia kaikesta. Tuomas Määttää kuvailusta sekä Pinguinos surfboardsin Olli Juutilaa lautani korjaamisesta.

 

 

Kategoria(t): Surf Avainsana(t): , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Surf Suomi SM 2014

  1. Paluuviite: TNS 6´10 | Longboard & Snowscoot & Surf

  2. Paluuviite: Surf Suomi SM 2016 | Longboard & Snowscoot & Surf

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s