Testattua ja toimivaa kirjoittajan omaa sheippiä erityisesti suomisurffia ajatellen. Laudalla on voitettu kerran 2012 SurfSM ja oltu kakkosijalla kerran 2011. Lauta edustaa uudenlaista hieman radikaalimpaa suunnittelua lainelautailussa. Vähäinen rocker (nose to mid) yhdistettynä reilusti leikkaavaan sidecuttiin ja reileihin yhdessä voimakkaiden pohjachannelien kanssa tekevät laudasta nopean ja kääntyvän sekä suuntavakaan. Laudassa on tailrockeria eväalueella kääntyvyyden lisäämiseksi ja helpottamaan takeoffia sekä nosen sukellusta. Yleinen harhaluulo on, että noserokkeri ehkäisee nosen sukelluksen. Päälipuoleltaan flätti dekki luo jalan alla tarkan tuntuman eikä yli 3″ paksujen lautojen pallomaisesta tuntumasta ole tietoakaan. Voimakkaat pohjamuodot on todettu toimiviksi suomisurffiin, ne tuovat myös tarkkuutta ajamiseen . Voimakkaat pohjamuodot ja laudan PU flexi ovat todella toimiva combo.
Oikea suhde laudan volyymillä, rockerilla ja pohjamuodoilla takaa nopeat vauhdit pienemmistäkin aalloista shortboard:maisilla ominaisuuksilla. Laudan perä on leveä, mutta myös shortboard mallia thruster squash. Evät ovat double tap FCS plugeilla yhdistettynä oikeaan kallistukseen ja kulmaan laudan sheipin kanssa. Vielä tässä vaiheessa ei ollut FCS2 evävalikoimaa ja jos oli niin ne olivat kalliita. Pohjamuodot ovat deep concave (low rocker) to double concave sivueville to vee takaevälle ulos (tail rocker). Nose on suhteellisen terävä, mahdollistaen tiukatkin cutbackit ja late takeoffit aallon facelle, terävä nosesheippi ei myöskään lähde ”reilille kyntämään” hitaammassakaan vauhdissa eikä sakkaa ajettaessa aaltoa ylöspäin. Kapeampinoseista lautaa on huomattavasti helpompi ja nopeampi pädlätä. Näin säästyy voimia pidemmälle surffisessiollekin. Nosen muoto + mieto rokkeri + kunnollinen tail rokker + pohjan sheippi on perusominaisuuksia kokemukseni mukaan hyvälle suomisurffilaudalle ja avain mukavaan ja helppoon suomisurffiin.
Evolla on yhtä helppo ottaa aaltoja ja pädlätä kuin longboardilla. Evo kääntyy ja on ketterä kurvailla aallolla kuin shortboard, mutta lähtee karvaankin mikäli tykkäät ajella välillä kauaemmas feissille. Dekki on perinteinen kevyt ja värinää absorboiva polyuretaanihartsi puustingerillä, viimeistelylakkaus on pinnaltaan sanded, väri valkoinen 7’7×22.5”x3,4”. PUR laudat ovat parasta härmäsurffiin tosin ei niin kestäviä kuin epoksit. Epoksilaudoissa itseä häiritsee ”kalikkamaisuus”. Ehkä nekin kehittyvät vielä.
Lauta toimii kaikenlaisessa aallossa Suomessa ja ulkomailla erityisesti jos haluat ottaa mukaan vain yhden laudan. Lauta on isommassa aallssa carve tyyppinen ja sillä saa vedenkin lentämään käännöksissä melko helposti.
Paluuviite: Kesäsurffit | Longboard & Snowscoot & Surf